Halusin kirjottaa vielä yhen tekstipainotteisemman postauksen, jossa avaudun vähän enemmän mun fiiliksistä vaihtovuoden jälkeen.
Alotan ensiks sanomalla sen, että mulla oli ihan älyttöman kokemusrikas vuosi enkä mä tuu ikinä saamaan niitä muistoja rahalla takas riippumatta siitä oliko ne hyviä tai huonoja. Alkuvaikeuksista huolimatta mä pääsin rakentamaan mulle tosi arvokkaita kaverisuhteita, jotka tulee varmasti kestämään koko loppuelämän ja voin vaan sanoa, etten mä olis välttämättä henkisesti selvinny tästä vuodesta, jos mulla ei olis ollu näitä ihmisiä tukemassa. Tottakai mulla oli hetkiä, jollon teki mieli saada ne tutut ja turvalliset Suomi-kaverit takasin hinnalla millä hyvänsä, mutta tää kaikki korvautu onneks myöhemmin omantyyppisen ja ymmärtäväisen seuran löydyttyä.
Mitään peittelemättä, mulle takasin Suomeen tuleminen ei tuntunu vaikeelta, mitä sen useimmille vois kuvitella olevan. Mun tilanteessa taustalta löyty ongelmat isäntäperheen kanssa, jotka eskaloitu tarpeettoman suuriks mun lähdön alla ja vaikutti sit suoraan mun suhtautumiseen kotiinpaluusta. Oon itekkin vähän kujalla tapahtuneista, jonka takia en niitä uskalla lähteä tänne avaamaan, mutta voin tarpeen tullen antaa jonkinlaisen selityksen henkilökohtasesti. Voin kuitenkin sanoo, että tää tilanne monien muiden joukossa opetti mulle tosi paljon ja avas silmät todellisuudelle ihan uudella tavalla. Huonosta lopetuksesta huolimatta voin ylpeenä todeta, etten missään nimessä kadu vaihtoon lähtemistä, koska sain siitä niin negatiivisia kuin positiivisa kokemuksia myöten tosi paljon irti. Mä tunnen tehneeni kaikkeni sen eteen, että mun vuosi onnistuis parhaalla mahdollisella tavalla, mikä on auttanu mua elämään tän asian kanssa samalla tavalla miten hyvä vaihtovuoteen valmistautuminen autto mua suhtautumaan kaikkiin mun kokemiin vastoinkäymisiin.
Vaikka mä olin lopussa jo valmis palaamaan Suomeen, mua silti hirvitti ajatus takastulosta. Ennen vaihtoon lähtemistä mä olin sanoinkuvailemattoman kyllästyny Suomeen ja kaikkeen siihen liittyvään ja se, että mä nyt yhtäkkiä odotinkin kotiinpaluuta oli pelottavaa. Eniten mua jännitti kaverisuhteiden kesto, koska en ollu pitäny yhteyttä tännepäin lähes ollenkaan enkä tienny mitä vuoden aikana Suomessa oli tapahtunu. Mut mä tiesin, että mä pääsisin tästä yli pitämällä itseni kiireisenä, koska niin mä olin pärjänny Amerikassakin tosi pitkälle ja sen takia en esimerkiks koskaan kärsiny koti-ikävästä. Musta kuitenkin tuntu, että mä olin tekemisen puutteessa jo ennen vaihtoon lähtemistäkin, joten mulla näytti olevan riittävästi haastetta keksii tekemistä koko kesälomalle ennen koulujen alkua.
Suomeen palatessa mut yllätti pieni shokki, jonka mä sain ihan tavallisista arjen asioista, joita en ollu ees tajunnu ajatella koskaan aikasemmin. Yön aikana mua häiritsi verhojen läpi tuleva valonmäärä, juomalasin koko vaihtu 3 kertaa pienempään ja lämpötila tippu 20 astetta, mutta eniten mua kauhistutti se, ettei MIKÄÄN muu asia näiden lisäks ollu nähny muutosta mihinkään suuntaan. Mä en vieläkään pysty sisäistää sitä, kuinka näiden 10 kuukauden aikana mä ehdin rakentamaan kokonaan uuden elämän ja kokea vaikka mitä, mutta tänne takasin tullessa mä jatkoin sitä samaa vanhaa ihan kun mitään ei olis ikinä ees tapahtunu. Oon myös huomannu, että mulla on usein tullu vastaan sellasia hetkiä, jollon mun on pitäny miettiä pitkään, että kuuluuko mun puhua suomee vai englantia, mut aina hetken lagaamisen jälkeen sekin lähtee sujumaan. Nää kaikki sekavat fiilikset korvas kuitenkin julkinen liikenne, jota en enää ikinä tuu pitämään itsestäänselvyytenä!!!
Nyt oon huomannu, että tää vuosi opetti mua arvostamaan Suomea ihan uudella tasolla ja ehkä ensimmäistä kertaa ikinä mulla ei oo ees hirveetä hinkua lähteä maanpakoon ihan heti, vaikka mä mietinkin jatkuvasti uusia matkoja. Mulla on mun elämän tapahtumarikkain vuosi takana, minkä jälkeen oon tyytyväinen, että pystyn asettumaan taas aloilleni ja elää ei-niin-hektistä elämää. Rakastin sitä tekemisen määrää mitä sieltä löyty, mut näin 10 kuukauden jälkeen koti-illatkin on ihan yhtä ansaittuja.
Vaihtovuoden osalta mun blogin päivitys saattanee jäädä tähän, joten haluun kiittää kaikkia kiinnostuneita, jotka on seurannu mun elämää vuoden ympäri! Tän blogin kautta oli kiva muistella kaikkia tapahtumia, vaikka mun on pakko myöntää, että ne henkilökohtasimmat asiat jäi kertomatta ja mä keskityin lähinnä vaan kirjottamaan siitä, mitä mä olin viime aikoina ehtiny tekemään. Mutta vastaan tosi mielelläni kaikkiin kysymyksiin, jos sellasia löytyy - oli se sit kasvotusten tai missä tahansa sosiaalisessa mediassa!
Happy 4th of July!
Lotta
